Katso tämä kuva erillisessä valokuvagalleriassani.

Dokumentaarinen hääkuvaus

Minusta hääpäivän täytyy sujua hääparin eikä hääkuvaajan ehdoilla. Tästä syystä palveluuni kuuluu, että olen käytettävissä koko hääpäivän ja illan ilman aikarajoja. Tällöin turha kiirehtiminen jää pois ja hääpari saa keskittyä juhlasta nauttimiseen. Teidän ei tarvitse huolehtia minusta tai siitä, että onko meillä vielä aikaa ottaa yksi kuva.

Minä olen paikalla.

Dokumentoin koko hääpäivän aina häävalmisteluista juhlan pikkutunneille asti kiinteällä pakettihinnalla. Tällöin kuvauksen kustannukset ovat tiedossa etukäteen, eikä teidän tarvitse jännittää mahdollisista lisätunneista koituvaa lisähintaa minkä jotkut kuvaajat veloittavat.

Itse kuvauksen suunnittelu aloitetaan suunnittelutapaamisella, missä käydään läpi teidän toiveenne hääkuvauksen suhteen, sekä mahdollisuuksien mukaan myös hääpaikka. Täten pystyn parhaiten valmistautumaan itse kuvaustilanteeseen.

Valmiit kuvat toimitetaan viimeisteltyinä DVD:llä täysikokoisina tiedostoina, joista voitte teettää paperikuvia. Tarvittaessa toimitan kuvat myös paperiversioina.

Saatte halutessanne myös oman sähköisen valokuva-albumin, josta ystävien ja sukulaisten on mahdollista käydä kuvia katsomassa.

Päätoimialueenani on Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu, mutta teen kuvauksia myös muualla sopimuksen mukaan.

Lisätietoja ja hääaiheisia linkkejä